tiistai 5. heinäkuuta 2011

Blackboard, liitutaulun variaatiot (opettajalle tärkeä juttu!!)


Liitutaulumaali on nyt in. Siitä ei pääse mihinkään, opettajan näkökulmasta tietysti liitutaulu on aina in, tosin meikäläisen liitutauluna toimii melkeinpä aina poweri ja valkokangas...
No joka tapauksessa, halusin ehdottomasti tehdä pieniä kokeiluja liitutaulumaalilla, siispä suuntasin Mikkolan Prismaan ja ostin litran maalia. Olisin ostanut mielummin vaikkapa puoli litraa, mutta saatavilla ei kuulemma ole litraa pinempää määrää(???). Sitäpaitsi maali oli sikakallista, yli 30 euroa. No siispä tästä litran purkista revitään kaikki ilo irti.
Seuraavassa jotain tästä ilottelusta:


Otetaan vanha laudan pätkä, minun pätkäni on kaatopaikalta kaivettu, juuriharjalla hinkattu ja hiekkapaprulla hiottu. Tuoretta lautaa kuulemma saa "siinnytettyä" ferrosulfaatilla, näin minulle kerrottiin Väri Porissa, mutta en ole tätä tapaa itse kokeillut. Pidän ehdottomasti enemmän tästä luonnonmukaisesta kaatopaikka menetelmästä.


Tässä kuvassa näkyy hätähousun merkit,
piirsin lautaan viivat reunusta varten ja ryhdyin
välittömästi sohimaan maalia ilman rajaavia maalarinteippejä.
Tulin kuitenkin nopeasti järkiini ja kaivoin maalarinteipin esille...

Siis juuri näin...


Ja maalia pintaan ainakin kaksi kerrosta.

Maalarinteippien poiston jälkeen reunoihin liimaa
kunnon kerros.

Vanhasta lakanasta pitsit irti

ja pitsit sopivan levyiseksi

Pitsit reunoihin, jos haluat varmasti pitävän lopputuloksen,
voit vielä lisätä liimaa pitsin päälle.

Yläreunaan pient naulat, naulaa vinoon,
jotta saat kiinnityksen pitämään

naulan ympärille rautalankaa ja muutamalla iskulla
naula vinoon

Liidulle kunnon kärki (onnistuu saksien terällä vuollen)
ja kantaan vielä pieni kaiverrettu kolo,
jotta naru pysyy liidussa kiinni

Naru kiinni rautalankaan ja liitutaulu on valmis







                                Nämä taulut lähtevät huomenna Helsinkiin...

1 kommentti: